Senioriapteekkarit ry.

Eläköityminen ei merkitse kollegoista ja ammatillisesta kiinnostuksesta luopumista. Tule mukaan Senioriapteekkareiden toimintaan niin pysyt ajan tasalla, tapaat mukavia kollegoita ja voit nauttia hyvästä ohjelmasta ja matkailla. 

Senioriapteekkarit tarjoaa ammatillista yhdessäoloa apteekista luopumisen jälkeen. Tarkoituksemme on vahvistaa kollegiaalisuutta ja farmasian kehitystä sekä tarjota tilaisuuksia tapaamisiin ja leppoisaa yhdessäoloa. Tervetuloa toimintaan!

Miten liityn jäseneksi?

Jäsenmaksu on 50 euroa/vuosi. Jäseneksi voi liittyä ottamalla yhteyttä jäsensihteeriimme Tapani Niskaseen tapani.niskanen@gmail.com. Jäsenmaksun maksamisen jälkeen jäsenen yhteystiedot toimitetaan Suomen apteekkariliiton viestintäassistentille Paula Laineelle, joka ylläpitää yhdistyksen rekisteriä. Sähköposti tulee Paula Laineen osoitteesta.

Henkilötarinat

Kai Nieminen  

11.8.2026.   Kirjoittaneet Heli Lainonen ja  Leila Haukkala, kuvat Heli Lainonen

30 vuoden aikana 639 apteekkikauppaa avustaneena Kai Nieminen tunnetaan hyvin alallamme. Kaikki Kain tuntevat tietävät, että hän on symppis kaveri; ystävällinen, avulias ja vaatimatonkin. Oma apteekki hänellä oli ensin Pietarsaaressa ja sitten Järvenpäässä.  Pietarsaaren apteekin oston yhteydessä Kai oli tutustunut Otto Kankaaseen. Joidenkin kuukausien kuluttua kaupoista Otto Kangas otti yhteyttä ja kyseli Kain kiinnostusta apteekkikauppiaaksi.  Joitakin kertoja ensin harjoittelua ja sitten itsenäisesti. Eläkepäiviä Kai on jo nyt ehtinyt viettää kuutisen vuotta ja omien sanojensa mukaan asiat ovat nyt järjestyksessä.

 Otto Kangas liittyy myös Kain kotiapteekin kalustoon, josta ´Filatelisti-lehti julkaisi kuvan Kain haastattelun yhteydessä.  Jyväskylän pääapteekin 1920-luvulta peräisin oleva kalusto oli päätynyt sivuapteekille. Apteekkikaupan yhteydessä ilmeni, että uusi apteekkari ei säästä kalustoa. Otto Kangas hankki jyväskyläläisen kaluston ja vei sen Kauhajoelle.  Nykyisin noin 100-vuotias kalusto edustaa aikakaudellensa tyypillistä maalaisapteekin kalustoa. Koska valmistus apteekeissa loppui pikkuhiljaa 1970-90 -luvuilla, apteekkeihin jäi paljon ylimääräistä välineistöä, joka olisi ollut menossa kaatopaikalle. Sitä kautta kertyi joitakin esineitä. Apteekkikaluston hankkimisen herättämän innostuksen kasvaessa Kain on tullut käytyä huutokaupoissa, joista suurin mahdollisuus hankkia eri esineitä oli Uudenkaupungin apteekin huutokaupasta. Huutokaupassa kaupattiin koko apteekin vanha esineistö, kertarysäyksellä. Kain kokoelmasta löytyy kaikille tutumpien apteekkiesineiden lisäksi paljon ainutlaatuisia esineitä, mm. visakoivusta tehty tablettilaskin (kuva).

 Filatelian eli postimerkkiharrastuksen Kai on saanut tavallaan perintönä vaimonsa Eijan isältä, jonka kokoelma siirtyi aikanaan pikkupoikana jo vähäisesti postimerkkejä harrastaneelle Kaille.  Varsinainen innostus konkreettisella tasolla alkoi hänen työskennellessään Pietarsaaressa, jolloin hän näki paikallisessa museossa kiinnostavan kuoren. Huutokaupasta hän onnistui saamaan   vastaavanlaisen Pietarsaaresta ovaalimerkillä Kristiinankaupunkiin kulkeneen kuoren. Kuoren sisällä olikin kirje 1850-luvulta: Jakobstadin apteekkarin tilaus lasitehtaalle.  Toisen apteekkarin yli 100 vuotta aiemmin kirjoittama tilauskirje oli kulkenut postissa ja päätynyt nyt Kain käsiin huutokaupan kautta. ”Siitä tämä hullutus sitten lähti”. Nyt Kai Nieminen on noussut suomalaisen ja kansainvälisen näyttelyfilatelian huipulle. Hänen klassisen Suomen kokoelmansa                       Grand Duchy of Finland 1856- 1875 on saavuttanut viime vuosina korkeat tunnustukset.

Kain muut kiinnostuksen kohteet ovat mökkeily ja asuntoautomatkailu. Asuntoautolla kierretään lähinnä kolmannen harrastuksen, lintujen perässä juoksemisen yhteydessä.

 Lähteet: Filatelisti Postimerkkeilyn erikoislehti 1/2026, Kai Nieminen haastattelu

14.1.2025

En olisi ennen eläkkeelle jääntiäni v. 2019 osannut kuvitellakaan, että minusta tulisi joskus vielä kirjailija. En ole koskaan harrastanut kirjoittamista, pöytälaatikostani ei löytynyt valmiita, eikä keskeneräisiäkään käsikirjoituksia, saati runoja. Koulussa ainekirjoitus ei ollut minun juttuni, lukion päästötodistuksen suomen kielen kirjallinen esitys oli tyydyttävä (7) ja ylioppilastutkinnon äidinkielen arvosana oli cum laude approbatur. Minä olin matemaatikko, jonka lempiaineita olivat matematiikan lisäksi fysiikka ja kemia.

Miten minusta sitten tuli vielä ”vanhoilla päivillä” esikoiskirjailija?

Olin jo ennen eläkkeelle jäämistäni päättänyt mennä jollekin sukututkimusta käsittelevälle kurssille, tavoitteena saada selville tarkempaa tietoa isovanhemmistani ja heidän kohtaloistaan. En koskaan saanut tuntea yhtäkään isovanhempaani, koska he olivat kuolleet jo aiemmin. Isäni oli lisäksi syntynyt aviottomana lapsena ja hänen isästään oli tietona ainoastaan nimi ja ammatti, joten myös siinä oli paljon tutkittavia asioita.

Helsingin työväenopistosta löysin ”Sukujutut”- sekä ”Sukututkijan nettipalvelut”- nimiset kurssit ja ne käytyäni vuonna 2019-20 pystyin aloittamaan isovanhempieni tietojen etsimisen. Pikkuhiljaa vuosien 2021-22 aikana löysin runsaasti uutta ja varsin mielenkiintoista tietoa pääasiassa netin kautta. Liityin muutamaan sukututkimus aiheiseen yhdistykseen sekä Facebook-ryhmään, joiden kautta sain arvokasta tietoa eri tietolähteistä. Myös MyHerity-sukututkimusohjelma oli käytössä Dna-testeineen isänisän henkilöllisyyden varmistamisessa.

Miten sitten kaiken löytyneen tiedon saisi siirrettyä sellaiseen kirjalliseen muotoon, missä sen voisi luovuttaa muulle suvulle ja samalla myös tuleville sukupolville. Silloin päätin ainakin kokeilla, josko pystyisin kirjoittamaan kirjan, sukukertomuksen.

Seuraava askel oli mennä jälleen takaisin ”koulun penkille”; osallistuin ensin v. 2022 Helsingin työväen opiston ”Luovan kirjoittamisen” kurssille sekä sen jälkeen v. 2023-24 ”Elämän ja suvun historiaa kirjaksi”- kurssille. Ja siitä se kirjoittaminen lähti käyntiin ja tuloksena oli sukukertomus: 

EI MAILLA EIKÄ HALMEILLA. Rööperistä Hämeeseen – sukukertomus isovanhempien etsinnästä. Momentum Kirjat syyskuu 2024 ISBN 9789524170116 

Mikäli haluat tietää projektista enemmän taikka tilata kirjan edullisesti minun kauttani, ota yhteyttä sähköpostilla silja.kyllonen@salnet.fi. 

10.2024

Anders Karlsson mietteitä eläkkeelle jäämisen jälkeen

Olen nyt ollut noin puolitoista vuotta eläkkeellä. Kuten kaikilla muillakin ensimmäiset kuukaudet menivät aika lailla kirjanpidon ja hallinnon ”loppusiivoukseen”. Olen eläkkeelle jäämisen jälkeenkin tehnyt jonkun verran apteekkikauppoja. Tällä tavalla pysyn vielä ainakin osittain mukana apteekkimaailman tapahtumissa eikä eläkkeelle jääminen tarkoittanut kertarysäystä ja siirtymistä sivulle. Myös aktiivinen osallistuminen Senioriapteekkareiden tapahtumiin ja hallitustyöskentelyyn ylläpitää kontakteja entiseen. Lopettamispäätös oli täysin oikea enkä kertaakaan ole katunut eläkkeelle jäämistäni, mutta loiva lasku pois apteekkimaailmasta tuntuu sopivalta.

Jo ennen eläkkeelle jäämistä olin aloittanut Kuggomin puuvenekoulussa Loviisassa. Koululla ei enää ole todistuksen anto-oikeutta, joten nuoria ei juurikaan kouluun tule. Koulutukseen osallistuja ovat pääosin eläkeläisiä, joilla ei ole kovinkaan suurta kiirettä saada projektejaan valmiiksi ja kahvitauot ovat siten sekä pitkät että antoisat.

Koulussa on tiivis yhteisö, joka muistuttaa työyhteisöä, mutta ilman minkäänlaisia suorituspaineita. Kaikki auttavat toisiaan ja jakavat sekä onnistumiset että epäonnistumiset. Näin siirtyminen pois työelämästä sujuu jouhevasti samalla kuin oppii uutta. Fyysinen työ ja käsillä tekeminen on myös hyvä vastapaino entiselle elämälle.

Vaikka mitään läsnäolopakkoa ei ole, niin koulu luo kuitenkin selkeän rungon ja rakenteen elämälle ja ajankäytölle. Eläkkeelle jäädessään useammat meistä haaveilevat varmaankin jonkinasteisesta joutilaselämästä, jossa vapaasti voi tehdä mitä haluaa. Uskon kuitenkin, että allakassa pitää olla merkintöjä ja osa merkinnöistä on hyvä olla osaa pidempää projektia. Myös eläkeläisen elämästä pitää löytää struktuuria. Purjehdus sekä mökkeily lasten ja lastenlasten kanssa ja matkailu vaimon kanssa tuntuu myös enemmän lomalta, kun on jotain, josta pitää lomaa.

Mitä eläkkeelle jäämisen jälkeen?

Ullamaija Tiitinen 

Eläkkeelle jäämisessäni nautin eniten siitä, että saan ihan oman mieleni mukaan valita mitä teen. Olen viritellyt uudelleen käsityöharrastuksiani ja puutyöpiirissä olen mm. entisöinyt Isonkyrön apteekin ensimmäisen apteekkarin teettämän apteekkarilipaston 1890-luvulta.

Innostavin harrastus minulla on ollut kokonaan uuden alan opiskelu. Aila Kauriolta, senioriapteekkari hänkin, sain vinkin, että Sedussa eli Seinäjoen koulutuskuntayhtymässä alkaa naismetsänomistajille tarkoitettu metsäalan ammattitutkintoon tähtäävä koulutus. Siellä olemme Aila, minä ja kolmisenkymmentä muuta naista nyt puolitoista vuotta opiskelleen monipuolisesti kaikkea metsäalaan liittyvää. Olen mm. istuttanut männyntaimia, raivannut raivaussahalla taimikkoa, kaatanut puita moottorisahalla, mitannut puiden pituuksia, määrittänyt puumääriä relaskoopilla, etsinyt ja löytänyt metsätuhojen aiheuttajia, tehnyt metsän harvennussuunnitelmia, Metka-ilmoituksia ja veroilmoituksia. Tämän kevään ja kesän aikana suoritimme metsäalan luonnonhoitokortin ja nyt tunnistamme metsälain, luonnonsuojelulain ja sertifikaattien mukaiset suojelukohteet ja ymmärrämme suojelun merkityksen ja myös sen, miten suojelu tehdään.

Naisporukalla on ollut hauskaa opiskella, tsemppaamme toinen toisiamme ja opettajamme ovat aina kannustavia. Tutkinto suoritetaan näyttötutkintona ja tavoitteeni on, että saan tutkintotodistuksen joulukuussa kahden vuoden opintojen päätteeksi. Tutkintoa tärkeämpää on, että olen oppinut itseäni kiinnostavasta aiheesta paljon uutta. Opiskelussa on yhdistynyt uuden oppiminen ja luonnossa liikkuminen, eikä ikä todellakaan ole este niissä kummassakaan.

5.2024

Mitä eläkkeelle jäämisen jälkeen

Ohessa Eila Tervolan ajatuksia

Eläkkeellä – apua mitä nyt?
Jäin eläkkeelle kutakuinkin vuosi sitten Vapun aikoihin.
No jäikö sitä omaa aikaa tehdä kaikkea kivaa?
Juu jäi ja ei. Ensimmäinen kuukausi kauppojen jälkeen meni laskujen manuaalisessa
tarkastamisesta ja muussa kirjanpitohommissa. Olipa hyvä, että olin hommannut kunnollisen
printteri-skannerin. Lintujen kevät kiikarointi jäi vähemmälle kuin olin kuvitellut.
Haaveena oli, että nyt reissataan. No hämäläisenä pääsen vasta nyt matkaan mukana ehkä vähän
tarttunutta tamperelaista mentaliteettia: kattellaan.
Miten aika kuluu eläkkeellä?
Ehdottomasti aikaa vievintä on, kun hankit asunnon ja peruskorjaat sen alusta loppuun – vaikka
sen tekisi ammattimiehet ja -naiset. Tähän saa, sen asunnon etsimisen lisäksi, kulumaan helposti
2-4 kuukautta. Ei sekään tietty nyt koko loppu elämään vie.
Mietiskelimme mieheni kanssa mitä tehtäisiin yhdessä ja mikä olisi kummallekin uutta. Niinpä
ilmoittauduimme italianalkeetkurssille. Kurssia nyt takana lähes kaksi lukukautta. Osaan esitellä
itseni, tunnen värit, olen kuullut suvuista ja luvuista sekä osaan tunnistaa jo muutaman sanan
italialaisesta Isä Matteo -sarjasta. Mutta aikaahan on oppia lisää – koko loppu elämä.
Enpä kaipaa takaisin yrittäjän rooliin nykyisessä maailman tilanteessa.
Otsikon muuttaisin nyt vuoden kokemuksella: Eläkkeellä – ihana olotila!
ps. ei senioriapteekkarit ry:n hallituskaan hassumpi vaihtoehto ole.